Vaihe, jota kutsumme nimellä ”ei lapsi eikä aikuinen”, jossa heilahdellaan lapsenomaisen viattomuuden välillä perheen lämmössä ja huolen tulevaisuudesta ja yritetään edetä eteenpäin ”minun pitäisi raivata oma polkuni” -ajatuksella: Nuoruus. Se on ajanjakso, johon astumme huomaamattamme ja josta epäröimme kuitenkin jostain syystä poistua.
Uskon, että tässä vaiheessa, kuten jokaisessa muussakin elämämme vaiheessa, on omat voittonsa: lisääntynyt vastuullisuus tai velvollisuudentunto… Vaikka tällä käsitteellä on kiistaton merkitys jokaisessa iässä ja elämän kaikilla osa-alueilla, voimme todella ymmärtää sen merkityksen vasta, kun sen aika koittaa. Ehkä otimme ensimmäiset askeleet tällä tiellä siivoamalla lelujamme tai valitsemalla vaatteitamme itse. Jatkoimme toimittamalla tehtävät ajoissa. Vaikka kohtaamme todellisen vastuumme vasta vanhetessamme, opimme näiden askelten kautta olemaan vastuullisia ja ottamaan vastuun tekojemme seurauksista, ja opimme edelleen.
Valitsemallamme polulla meidän on aina pakko lisätä uusi askel, joskus vapaaehtoisesti, joskus vain halusta päästä määränpäähän. Joskus tarvitsemme muurahaisen kokoisia askelia pienen kuopan voittamiseksi, ja joskus tarvitsemme hyppyjä valloittaaksemme kukkulan, joka näyttää silmissämme suurelta kuin vuori, mutta emme aina löydä samaa motivaatiota.
Miksi ihmiset pelkäävät vastuullisuutta? Vastuullisuuden välttäminen tarkoittaa sitä, ettei koskaan lähdetä matkalle, vaikka halutaankin päästä lopputulokseen ja päästä lähemmäs päämäärää ottamalla tehtävä vastaan. Vastuullisuuden pelkääminen on osoitus siitä, että meillä on ainakin päämäärä, mutta etsimme motivaatiota, joka auttaa meitä voittamaan tuon kuopan, joka kasvaa kuin vuori mielessämme; se on merkki kasvustamme.
Kun mietin vastuullisuita, joita pelkään ja joita pakenen, ensimmäinen vastaus, joka tulee mieleeni, on epäonnistumisen pelko. Onko mitään hyötyä siitä, että istumme nurkassa yrittäen olla kompastumatta muutamaan kivikkoon tiellä kohti toiveidemme saavuttamista, tai siitä, että pelkäämme putoamista ja pelkäämme, että joku voi nähdä sen? Sellaisena, joka pyrkii täyttämään velvollisuutensa, sanon, että älkäämme pelätkö kompastumista! Kun jonain päivänä katsomme taaksepäin ja näemme kulkemamme tiet ja nauttimamme menestyksen maun, tunnemme kasvun sisällämme.
Älkäämme unohtako: jos olosuhteemme eivät saa meitä tuntemaan itsemme ahtaiksi, se tarkoittaa, ettemme ole kasvaneet tarpeeksi tunteaksemme tarvetta murtautua ulos kuorestamme.
Kääntäjä: Ruhşen Türkmen
