Olen eksynyt tämän maailman kiireisiin, nautintoihin ja turhiin tiloihin. Olen eksynyt egoni haluihin ja maailman kimallukseen. Olen kietoutunut kaikkiin turhiin asioihin, joita olen tehnyt, sanonut ja ajatellut. Hengittämisestä on tullut vaikeaa, sieluni tukehtuu tällaiseen pimeyteen.
Ehkä nämä ovat viimeiset rivini ja ajatukseni tälle maailmalle.
Lähtemisen aika on tullut ja se on menossa ohi. Minua tullaan pitämään tilivelvollisena siitä ajasta, jonka tuhlasin. Tämä ajatus vie minut pois itsestäni ja saa minut jälleen kerran kiihtymään.
Silmiini muodostuu tuskaa. Selkärankaa pitkin kulkee värinä. Käteni vapisevat. Vapisevat käteni saavat musteen leviämään paperille.
Sitten, mieleni nurkassa, toinen paikka kirkastuu. Ennen kuin huomaankaan, en ole poistunut toiveiden alueelta, vaan huomaan puhuvani siitä, murehtivani sitä.
Raapustan pelkojani, kirjoituksiani, kunnes ne ovat tuskin enää luettavissa.
Rauhallisuuden tunne täyttää minut jälleen. Vedän syvään henkeä ja tuijotan matkalaukkua oven vieressä. Se seisoo siinä odottamassa, että lähden matkalle ikuiseen autuuteen. Se on valmis saattamaan minut jumalallisen suostumuksen saamiseen.
Nämä ajatukset piristävät minua. Tulen jälleen kerran siihen tulokseen, että jotain puuttuu. Innostuksen ja itsekeskeisyyden hetket osoittavat, etten ole päästänyt täysin irti jostakin. Huolimatta edessä olevasta pidemmästä polusta pyrin kulkemaan vakaasti ja päästämään irti itsestäni. Kävelen kohti ovea ja lähden liikkeelle ottamatta matkalaukkua. En tarvitse matkalaukkua tai mitään muutakaan omaisuutta tällä matkalla. Tarvitsen vain aitoa omistautumista. Jos minulla on puhtaita tunteita Herraa kohtaan, se riittää minulle. Kun olette lähteneet tälle tielle, eikö todellinen vilpittömyys ja rakkaus seuraa perässä?
Kun lähden vapauttamaan itseäni maailman haluista, toimissani tuonpuoleista varten ja herkkyydessä, jota osoitan omalle egolleni, saavun lopulliseen määränpäähän. Riittää jo, että elän niin piittaamattomasti! Minun on tullut ja kuluu aika tajuta, missä olen. On aika ymmärtää, miksi olen täällä. Joko myöhästyn päätepysäkiltä ja putoan ikuiseen kärsimykseen tai hylkään sen, mistä on luovuttava, ja saavutan rajattoman onnen.
Viimeisen kerran kastan kynän musteeseen, ja sen sijaan, että kirjoittaisin: ”Hyvästi maailma, hyvästi tuonpuoleinen ja hyvästi oma itseni”, kirjoitan: ”Palvelijana olemisen kauneus täydellisellä alistumisella, puutteella, innostuksella ja kiitollisuudella…”. Jätän hyvästit itsensä ylistämiselle, apatialle ja kiittämättömyydelle.
Ryntään kohti jumalallista hyväksyntää. Etenen kohti valoa, polulla, jolla sieluni saavuttaa huippunsa. Yksi viimeinen asia tulee mieleeni. Yksi viimeinen luopuminen muistuttaa minua itsestäni.
Otan sinetöidyn kirjeen ja sytytän sen kynttilän liekkiin.
Kääntäjä: Aylin Arda
