uringon noustessa heräsin tuttuun huoleen: ”Mitä valmistan illalliseksi tänä iltana?”. Tämä oli tapa, joka oli muodostunut jo opiskeluaikoina, kun oli minun vuoroni laittaa ruokaa kerran viikossa. Vaikka kyseessä oli vain yksi päivä, kysymys siitä, mitä kokkaisin, viipyi mielessäni koko viikon. Kun kouluvuosi päättyi ja palasin kotiin, tunsin aluksi helpotusta siitä, että olin vapautunut tästä vastuusta. Huomasin kuitenkin pian kyllästyväni ilman haastetta.
Kerran viikossa tapahtuva ruoanlaitto oli minulle myönteinen kokemus. Löysin iloa jälkiruokien tekemisestä samalla kun lauloin musiikkia, mikä tarjosi minulle hetkeksi pakopaikan maailmasta ja antoi minun keskittyä itseeni. Tätä kautta löysin salaisuuden maukkaisiin ruokiin, joita valmistimme opiskelijakodissa.
Maamme on jaettu seitsemään erilliseen maantieteelliseen alueeseen, mutta kun mietin ruokalajien ja makujen moninaisuutta, tuntuu, että alueita on enemmän kuin seitsemän. Olen erittäin kiinnostunut kunkin ruokalajin historiasta, ja valitsen huolellisesti ainesosat annetusta listasta ja selaan sitä useita kertoja, kunnes sanat muuttuvat värillisiksi ja muotoisiksi muodoiksi, jotka voin helposti muistaa ulkoa.
Opiskelijakodissa ollessani opin uusia reseptejä enkä malttanut odottaa, että pääsisin kokeilemaan niitä kotona. Odotin perheeni reaktioita jännittyneenä ja uteliaana, toivoen näkeväni heidän ylpeytensä minusta ja ilon, jonka uuden maun löytäminen tuo mukanaan.
Toisinaan huomasin muistelevani talven makuja ja löysin itseni usein keittiöstä. Eräänä tällaisena hetkenä törmäsin kuutioituihin lihakuutioihin, jotka olin aiemmin unohtanut muiden suunnitelmien takia. Myös alahyllyllä oleva munakoiso kiinnitti huomioni, ja ennen kuin huomasinkaan, hyllyllä olevien riisin ja palkokasvien rinnalle oli muodostunut lisuke. Tiskillä seisovat perunat tuntuivat kutsuvan minua, ja kun taustalla soi hieman vauhdikas kappale, huomasin laulavani vihannesten ja palkokasvien mukana.
yvin kypsennettyä lihaa pidetään hyväksyttävänä. Kun kattila hautui rauhallisesti miedolla lämmöllä, vihannekset tanssivat tiskillä ja tekivät tilaa itselleen. Ne karistivat kuorensa ja liottivat vedessä puhdistautuakseen. Munakoisoja pidetään ”jaloina”, ne eivät voi jakaa astiaa perunoiden kanssa, ja ne antavat makua vain silloin, kun ne luovuttavat mausteisuutensa veteen. Uskotaan, että ennen kuin ne täyttävät tehtävänsä, ne tarvitsevat perusteellista puhdistusta ja lepoa. Perunat sen sijaan ovat nopeita, monipuolisia ja herkullisia. Riisi vaatii vettä paljastaakseen kauneutensa, ja sen tärkkelys on poistettava, jotta sen puhdas valkoinen väri tulisi esiin. Kun se on siirretty erilliseen astiaan, keittoprosessi jatkuu. Voin kertoa, kuinka paljon aikaa olen viettänyt keittiössä soittolistani tarkistamalla. Samalla kun huolehdin vihanneksista ja laulan lauluja hitaasti kypsyvälle lihalle, kohtelen riisiä kuin prinsessaa, tunnustan meille annetut siunaukset ja tunnen katumusta siitä, etten ole kyennyt ilmaisemaan asianmukaista kiitollisuutta Herrallemme. Kun liha alkaa sihahtaa, tulen järkiini.
Nyt on aika koota kaikki yhteen… Ihmiset voivat kuvitella, minkälainen työ syntyy niin monien erilaisten makujen yhdistämisestä, jotka laukaisevat heidän makunystyränsä. Aloitin kerrostamalla pilkotut sipulit renkaiksi pohjalle, ja jokainen ainesosa tuntui tietävän oman paikkansa. Ne odottivat rauhallisesti makujen juhlaa, joka syntyisi sen jälkeen, kun ne olisivat asettuneet omille paikoilleen Basmalan kanssa. Kun kattilan kansi sulkeutui, työtasolle jääneistä keittiövälineistä huokui tyytyväisyys tehtäviensä täyttämiseen. Jokainen lautanen ja astia jätti jälkeensä jälkiä sisältämästään siunauksesta, mikä vaati käden kurottamista veteen niiden puhdistamiseksi. Tämä oli keittiön haastavin puoli. Aloin menettää tapani lautasten kanssa, poimin niitä hinkaten. Kaikessa on kuitenkin jälkiä, kuten opin vanhimpieni opetuksista tavaroiden kunnioittamisesta. Tämän tiedon myötä näkökulmani muuttui. Posliini-, lasi- ja muoviastiat, jotka hoitavat tehtävänsä ilman väsymyksen merkkejä, saivat heti arvoa.
Illallinen on nyt valmis, ja on tarjoilun aika. Uskon, että juuri tarjoilu nostaa aterian korkealle. Asetamme ”ylösalaisin” nimetyn lautasen pöydän keskelle ja järjestämme jogurtin ja salaatin sen ympärille tietyssä järjestyksessä. Joka kerta, kun lusikat koputtelevat astiaa, nostamme astiaa vähitellen ylöspäin, mikä luo odotuksen ja jännityksen tunnetta, kunnes astia paljastuu.
Tässä on mahtava maqluba! Tämän ”taideteoksen”, jota kymmenen, ehkä viisitoista ihmistä söi yhdessä opiskelijakodissa, maku oli kyltymätön. Nyt istun pöydän ääressä perheeni kanssa. Huomaan, että meitä on vähemmän kuin silloin, kun olimme opiskelijakodissa. Meillä on lusikka- ja haarukkasetti ja tarjoilulautanen kaikkien edessä, eikä tämä näytä ensimmäiseltä näkemältäni maqluba-pöydältä, mutta tarjotin oli samanlainen. Olen huolissani siitä, millaista palautetta vanhempani antavat maistamisen jälkeen. Mielestäni ystävien kanssa jaetulla maqluballa on erityinen merkitys.
Kääntäjä: Aylin Arda
