elokuu 2023 Feyza Verâ Deniz Usko

Kirjoita, veljeni!

Vaikka se näyttäisi olevan pakkovoima,

Joskus nimestä tulee siirtolaisuuteen liittyvä maanpako, joskus vain siirtolaisuus,

mutta tämä on selvästi jumalallinen kehotus.

Barla oli siellä, missä taivaan värit heijastuivat järveen. Se oli paikka, jossa aikakauden kaunopuheisuus kohtasi vilpittömyyden inhimillisyyden hartauden horisontissa. Lämpimän kiintymyksen, aidon solidaarisuuden paikka…

Weasel-vuoristo(Weasel-mountains) toimi kilpenä mahdollisia myrskyjä vastaan, kun taas Eğirdir-järven rauhallisuus tarjosi Barlan asukkaille seesteisyyttä ja hyvinvointia. Täällä, kun ihmiset hengittivät totuttua rauhaansa, huhut kulkivat idästä karkotetusta oppineesta, joka oli tuotu kaupunkiin, mutta joka ei saanut tavata ketään. Tämän oppineen nimi oli Bediüzzaman; hän oli ollut jonkin aikaa vieraana Muhajir Hafiz Ahmetin ja Emine Hanımin kodissa, ennen kuin hänet asutettiin Yokuşbaşın moskeijan viereiseen taloon.

Hänen saapumisestaan Barlaan lähtien Eğirdir-järveltä puhalsi etelätuuli eri tavalla, kuin päättäväinen karkuri, joka kahisutti ja liikutti lehtiä. He olivat rakentaneet puisen paviljongin oksieni keskelle, paikan, josta Eğirdir-järveä ja Barlaa saattoi katsella ja katsella ylhäältä päin. Täällä, erityisesti aamun varhaisina tunteina, hänen rukouksensa tuntuivat kohottavan koko maailmankaikkeutta. Siipien räpyttely, Yokuşbaşı-lähteen lempeä murina, enkelit taivaalla ja kalat järvessä – kaikki säestivät Herran vetoomuksiaan ja lausumiaan.

Tänä aikana Hafiz Tevfik, joka oli nimitetty suuren moskeijan muezziniksi (muetsin), sai tietää, että Barlaan oli saapunut suuri oppinut. Jumalallinen kehotus, joka kehottaa lintua palaamaan pesäänsä ennen myrskyn saapumista, kehotti nyt Hafiz Tevfikiä tapaamaan Bediüzzamanin mahdollisimman pian. Hafiz Tevfik oli kuitenkin varovainen mies, joten heidän tapaamisensa viivästyi noin vuodella. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, hän tunnisti tuon kasvot. Se oli tapahtunut vuosia sitten Damaskoksessa, Umayyadin moskeijassa…

Kerran hän oli käynyt moskeijassa sen imaamin kanssa tapaamassa häntä. Tevfik tarkkaili huolellisesti ympäristöään ja Bediüzzamania. Miellyttävät tuoksut leijuivat ilmassa, ja huone näytti huokuvan taivaallista aromia. Koraanin käsikirjoitus roikkui seinällä kullalla kirjaillussa pussissa. Muita kirjoja ei ollut näkyvissä. Hänen tuntemillaan oppineilla oli yleensä laajat kirjastot. Tämä mies näytti kuitenkin häiritsevän normia. Molemmat asettuivat paviljonkiin haarojeni keskelle. Bediüzzaman tarjosi vierailleen teetä. Imaami oli tietoinen siitä, että hän oli tiedon valtameren äärellä.

Miten saamme hänet puhumaan?” he ihmettelivät.

”Esitetään hänelle kysymys.”

”Kyllä, se olisi sopivaa.”

He katsoivat Hafiz Tevikin silmiin. Molempien silmät alkoivat loistaa. Luulen, että he tajusivat, mitä kysyä.

”Pitäisikö meidän kysyä, menikö Profeetta (sallallahu aleihi wa sallam), rauha ja siunaus hänelle, Mirajiin (ylösnousemukseen) fyysisesti vai henkisesti?”

”Kyllä, se on hyvä kysymys.”

”Tutkijoilla on erilaisia mielipiteitä. Olisiko taivaaseenastuminen voinut olla fyysinen vai oliko se hengellinen?” he tiedustelivat.

”Veli Hafiz, onko sinulla paperia ja kynää?” hän kysyi.

Hafiz Tevfik muisteli isänsä sanoja vuosien takaa Umayyadin moskeijassa: ”Pidä hyvää huolta tästä henkilöstä, poikani. Tämä mies on nykyajan tietäjä. Tulevaisuudessa, jos Jumala suo, palvelet häntä”, hän tunsi, että hänen velvollisuutensa aika saattoi olla koittanut.

”Kyllä, olen hyvä kirjoittaja”, hän sanoi iloisesti. Näytti siltä, että aika oli todellakin tullut.

”No niin, ota sitten tämä vihko!”

Hänen katseensa oli kiinnittynyt kauas tuonne, Gelendostin vuorten taakse. Hänen otsansa oli alkanut hikoilla.

”Kirjoita, veljeni!” oppinut sanoi ensin.

Sanat virtasivat hänen suustaan kuin vesiputoukset. Ja sitten Koraanin jumalalliset innoitukset, jotka tulivat hänen sydämeensä. Ensin he keskustelivat Mirajiin (ylösnousemukseen) liittyvistä osapuolista, sitten Isran ja An-Najmin luvuissa mainituista Mirajin (ylösnousemuksen) todellisuuksista.

Jonkin ajan kuluttua hän pysähtyi ja sanoi: ”Sain sen, sain kaiken. Olen vanginnut sen.” Niinpä he alkoivat kirjoittaa Mirajin (ylösnousemuksen) välttämättömyydestä, totuudesta, viisaudesta ja lopputuloksesta neljässä perusperiaatteessa, jotka koskivat kaikkia mahdollisia kysymyksiä.

Kuinka onnekas olenkaan, oksani ja lehteni, todistamaan näiden uskon salaisuuksia purkavien kirjoitusten orastumista.

Bediüzzaman puhui nopeasti, ja Tevfik kirjoitti nopeasti puhtaaksi. Eräässä vaiheessa oppinut katsoi kirjoitettua tekstiä ja sanoi: ”Kirjoituksesi on kaunis”!

”Tarvitsen sinua, mutta olen hieman ärtynyt. En tule toimeen kaikkien kanssa; sinun on oltava varovainen.”

”Herra, minä olen tupakoitsija. Mitä meidän pitäisi tehdä?”

”Siinä tapauksessa tehdään ’albanialainen vala’. Kun suutun, sinä et sano mitään. Kun sinä suutut, sinä menet häätämään kärpäsiä pois.”

Molemmat hymyilivät myöntyvästi, mikä merkitsi vahvistusta.

”Kirjoita, veljeni!” oppinut sanoi jälleen.

”Aivan kuten Jumalallinen Viisaus saa ruumiin kulkemaan hengen mukana Paratiisissa, koska ruumis mahdollistaa lukuisten palvontatehtävien suorittamisen ja lukemattomien nautintojen ja kipujen kokemisen, on myös puhdasta viisautta, että Hän saa Muhammedin(sallallahu aleihi wa sallam) siunatun ruumiin kulkemaan hänen henkensä mukana hänen noustessaan kaikkein kauimmaisen rajan Lootapuuhun, turvapaikan ja asumuksen puutarhan ”runkoon”.”[1]

Sitten hän sanoi: ”Verho on laskeutunut, ystäväni.”

Äänellä, joka vapautti seesteisyyttä lumottuun ilmapiiriin, hän huusi: ”Ystäväni, Hafiz Tevfik!”.

”Tässä, herra.”

”Vannon juhlallisesti, että vaikka minulle tulisi kutsu Paratiisista juuri nyt, en lähtisi sinne ottamatta Tevfikiä mukaani.” Ja sillä hän päätti lauseensa.[2]

Barlan plataanin varjossa, viisaus huulillaan ja armo sielussaan, Bediüzzaman puhui, kun Damaskoksesta kotoisin oleva Hafiz Tevfik, jonka nimeksi oli kirjoitettu ”pääkirjuri” muistikirjaan, kirjoitti sanat puhtaaksi.

[1] Bediüzzaman Said Nursi, The Words, New Jersey: The Light, 2013, s. 590-591.

[2] Necmeddin Şahiner, Son Şahitler Bediüzzaman Said Nursi’yi Anlatıyor, 4. cilt, İstanbul: Nesil Yayınları, 2008.