Sinä aamuna hän heräsi melankoliseen oloon. Auringon olisi pitänyt jo nousta, mutta taivas oli himmeä. Oliko hän nähnyt pahaa unta? Ei, hän oli ollut unessaan onnellinen, mutta hän ei muistanut, mitä oli nähnyt. Joka tapauksessa hän nousi sängyn väärältä puolelta. Niin hänen äitinsä olisi sanonut, vaikka hän ei ollut koskaan ymmärtänytkään sanontaa. Jos väärä puoli tarkoitti sängyn toista puolta, se oli mahdotonta, sillä hänen sänkynsä toinen puoli oli ollut seinää vasten lapsesta asti. Tai jos se oli hänen väärä puolensa, oliko se hänen oikea vai vasen puolensa? Se oli luultavasti hänen vasen puolensa.
Hän suuntasi keittiöön ja avasi jääkaapin. Siellä oli hänen eilen ostamaansa mulperihilloa. Hän oli nähnyt tämän pienen purkin, kun hän kulki naapurustossa olevan yrttikaupan ohi. ”Järkyttävä hinta” oli kirjoitettu siihen punaisella tussilla. Hän ei ollut oikeastaan järkyttynyt hinnasta, mutta päällekkäin pinottujen pullojen miellyttävä asetelma oli kiinnittänyt hänen huomionsa.
Lyhyen keskustelun jälkeen hän poistui yrttilääkäriltä pussi kädessään. Oliko nyt, näinä vaikeina aikoina, mulperihillon aika? Niin oli. Sillä tämä pieni purkki riitti viemään hänet kadun hämärästä lapsuuden valoisiin aamuihin, heidän ihanaan puutarhaansa… Hän hyppäisi sängystä heti herättyään. Puutarhan kahdessa kulmassa oli kaksi mulperipuuta. Oikeanpuoleinen oli hänen omansa, vasemmanpuoleinen hänen sisaruksensa. Hän istui puullaan ja täytti vatsaansa, kunnes hänen poissaolonsa huomattiin. Kun hänen äitinsä tuli huoneeseen herättääkseen hänet eikä nähnyt häntä, hän avasi ikkunan ja alkoi huutaa: ”Katso, taas! Tule nopeasti, aamiainen on valmis! Aina kun etsimme tätä lasta, hän on puiden latvoissa, Herrani! Onko mahdollista syödä niin paljon hedelmiä tyhjään vatsaan? Hän ei kuuntele sanaakaan! Niinkö me olimme?” Hän palasi kotiin näiden moitteiden saattelemana. Hän pesisi tahmeat kätensä ja tulisi pöytään, sitten hänet lähetettäisiin taas vessaan, koska hän ei ollut pessyt kasvojaan, ja kun hänen veljensä söisi sydämellisesti aamiaista, hän saisi tuskin muutamaa suupalaa.
Joskus he lähtivät ulos ravistelemaan marjoja. Hän ja hänen veljensä pitelivät tiukasti tätä työtä varten varattua vanhaa lakanaa päistään kiinni, ja heidän isänsä hakkasi puun oksia pitkällä kepillä. Jokaisesta iskusta mulperinmarjat putosivat peittoon kuin rakeita. Hiljaisuus toiseen iskuun asti, sitten taas ”Boom!”. ”Bop, bop, bop!” Kun ravistelu oli päättynyt, kannen päät koottiin yhteen, ja keskelle kertyneet mulperinmarjat vietiin pois hillon valmistusta varten. Maahan pudonneet mulperinmarjat kerättiin yksi kerrallaan, puhdistettiin ja jätettiin sisaruksille syötäväksi.
Yhtäkkiä kaikki nämä muistot heijastuivat tähän jääkaapissa olevaan purkkiin. Oli kuin ystävä olisi tullut tähän yksinäiseen taloon. Niinä päivinä, jolloin hänen oli pakko muuttaa, menneisyyden toveri oli tullut vieraaksi. Hän istuutui pöytään, levitti hilloa leivän päälle. Hän oli juuri ottamassa suupalaa, kun hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Hän ei ollut pessyt kasvojaan. Kaksi pisaraa valui hänen silmistään, kun hän meni vessaan. Hän pesi kasvonsa ja palasi pöytään. Hän lausui Al-Fatihan edesmenneen äitinsä muistoksi. Hän puraisi leipää ja muisti unensa. Hän ja hänen äitinsä olivat tekemässä hilloa, mulperihilloa…
Kääntäjä: Ruhşen Türkmen
