helmikuu 2021 Hikmet Arar Tiede

Galaksien törmäys

Tärkeä tähtitieteellinen tapahtuma havaittiin 17. elokuuta 2017. Tapahtuma, jota kutsutaan kahden neutronitähden sulautumiseksi tai törmäykseksi, tapahtui 130 miljoonan valovuoden päässä. Toisin sanoen törmäys tapahtui 130 miljoonaa vuotta sitten, ennen kuin ihmisiä oli maapallolla, mutta sen säteet pääsivät meihin asti vasta nyt.

Vaikka tähtitiede ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyään, ihmettelimme aikoinaan: ”Katsokaa! Avaruudessa on miljoonia taivaankappaleita; tähtiä, planeettoja, asteroideja, eikä yksikään niistä törmää toisiinsa, vaan ne kaikki liikkuvat omia polkujaan.”

Nykyään olemme kuitenkin oppineet, että asia ei ole aivan näin. Kaikki avaruudessa liikkuu, galaksit kulkevat toistensa läpi vaeltaessaan, uusia galakseja syntyy siirtymän aikana, mustat aukot sulautuvat yhteen, jotkut tähdet törmäävät toisiinsa, ja jotkut tähdet kuolevat pois samalla kun uusia tähtiä syntyy. Samalla kun nämä suuret yhteentörmäykset ja tapahtumat ovat käynnissä, todistamme maailmankaikkeuden suurenmoisen järjestyksen jatkumista.

Nykyään tiedemiehet puhuvat 100 miljardista galaksista, joista jokainen sisältää noin 200 miljardia tähteä.

Kääntäjä: Ruhşen Türkmen